Toissa paivana 12 litran juomavesi kanisteri oli taas tyhjentynyt. Lahdin hakemaan vetta. Farkut jalkaan ekakertaa kolmeen kuukauteen. Vetta satoi ja oli pimeailta. Se tie, joka kulkee porttini ohi, oli aivan kuralla. Portilta astelin oikealle muutaman metrin. Ne, jotka on siita menneet, tietavat, etta tie nayttaa loppuvan siihen, mutta siita alkaakin uusi maailma, paikallisten elinpiiri. Aivan kulman takana omasta asunnostani. Siihen maailmaan paasee  kaantymalla auta/jaakaappikorjaamolta juuri ja juuri kahden ihmisen levyiselle pikkukujalle. Niin siita kuljin ja oli pimean synkkaa ja hieman kylmaakin. Viela 20 metria ja kapean kapea kuja levenee ja muuttuu kuoppaiseksi tieksi. Siina oikealla asuu Dogo, hanen aitinsa ja sisarensa ja veljensa. Aamuisin kadulle leijuu chapatin tuoksu - mama istuu sementtikorokkeella jalat haarallaan, siina jalkojen valissa on pieni pyorea poyta ja kapula, taikina kontti. Han leipoo chapattia lahitalojen asukkaille. Yksi maksaa 100TSH eli noin 6 senttia. Kauliminen kay kuten karjalanpiirakoiden pohjan kauliminen. Paistaminen paistinpannulla pienessa grillissa -  energiana kaytetaan hiilta.
Nyt illalla ei leijunut chapatin tuoksi, mutta kuului valitusta, itkua, laulua, ihmisia keraantynyt naapuritalon eteen. Seuraavana paivana kuulin, etta talon poika oli kuollut. Malariaan.
Ja kuulin etta myos Iman kaverin vaimo kuoli eilen. Malariaan.
Tarvii olla entistakin varovaisempi.
Mutta onneksi, jos hakeutuu laakariin ajoissa ja saa oikean laakityksen, tauti mita todennakoisimmin parantuu.