Kotona haarii ihmisia, professori rakentaa uutta vierashuonetta. Tai siis huoneistoa, jossa on kaksi makuuhuonetta, keittio, olohuone ja kaksi kylpyhuonetta. Mietitaan Nicolen kanssa muuttamista.. Olishan se hienoa olla aivan uudessa.. Taisivat aloittaa rakentamisen viikko sitten. Eilen ajattelin ottavani kuvia kun miehet haarii betonitiilien kanssa. Mutta mutta. Oli seinat pystyssa jo kun tulin toista. Eipa enaa otetakaan kuvia haaraavista miehista, kun ne seinat on tiella.. Illalla kayskenneltiin huoneesta toiseen. Mietin mihin laittaisin poydan mihin sangyn. Banaanipuun lehdet kattona. Tahtia. Kaiken sen kai peittaa ensiviikolla peltikatto, jolla harakat tykkaa juosta.

Nyt toissa. Kohta kai katto putoaa niskaan. Apinat hyppii. Juoksee, tappelee kai.

Vessa hata. Kaytan nykyisin opiskelijoiden kanssa samaa. Vieri vieressa pienia koppeja. Haisee pahalta. Kyykkymallia. Vesisailiossa ei usein ole vetta, mutta lattialla sitakin enemman. Joka askel tulee ottaa varovasti harkiten. Roskakorit pursuavat tavaraa. Mutta se on lahella, toisin kuin aina siisti avaimen takana oleva vessa jota tarpeeksi arvostettu henkilokunta kayttaa. Sinne paasee kunhan kavelee 200 metria C rakennukseen (noin sata metria auringon paahteessa, muuten varjossa), hymyilee kaikille vastaantuleville tyomiehille ja naisille, koputtaa huoneen nro 10 oveen (huoneessa on AC ja aina tosi kylma) ja pyytaa haveliaasti hymyillen avainta, astuu ulos huoneesta kavelee muutaman metrin paassa olevalle ovelle, avaa avaimella ja astuu sisaan. Lukitsee oven avaimella, ettei tule yllatysvieraita. Ja siina se on - valkoinen posliinipytty.

Mutta menen nyt sinne kyykkyvessaan. Tahan lahelle.