Ngorongoro kraateria sanotaan eläinten paratiisiksi ja lähes ihmistenkin. Se syntyi noin kaksi ja puoli miljoonaa vuotta sitten kun valtava magma määrä purkautui jättäen vuoren sisään tyhjiön, joka myöhemmin romahti oman painonsa alla. Kraaterissa sanotaan olevan maailman suurin petoeläin tiheys. Alue on noin kolmen sadan neliökilometrin kokoinen ja siellä asustelee yli 25 000 isoa nisäkästä. Eläimet viihtyvät hyvin kraaterissa – siellä on aina vettä ja ruokaa tarjolla. Keskellä kraateria on Magadi-järvi, joka on kuivana kautena täynnä flamingoja.

Näimme kuinka elefantti heilutti kärsää ja näytti lähinnä takapäätään. Kai mielenosoituksena, ei minuakaan jaksaisi ainaiset turistit kiinnostaa. Leijonat olivat aivan yhtä uljaita kuin mikä tahansa luontodokumentti antaa ymmärtää.. Uros asteli kolmen naaraan keralla autojen välistä lähemmäs järveä – liekö saalistus mielessä? (maijan ja timpan blogista löytyy kuva) Siellä täällä näkyi luurankoja – syötyjä eläimiä – uusia ja vanhoja.

Ajelimme hitaasti pitkin kraatterin pohjaa. Edessä näkyi safariautolauma. Pysähdyimme siihen. Ihmiset tuijottivat kiikareineen avatuista kattoikkunoista vasemmalle puolelle. Tuijotimme samaan suuntaan ilman kiikareita. Näimme möykyn jos toisenkin, mutta emme saaneet väiteltyä, mikä noista möykyistä olisi ollut katsomisen arvoinen. Ajajamme arveli siellä olevan mustan sarvikuonon, joka on kuulemma harvinainen eläin, kraatterissa niitä on 13. Niitä oli muinoin vaikka ja kuinka, mutta 1970 ja 1980 lukujen salametsästyksen vuoksi ne ovat nyt kuolemaisillaan sukupuuttoon.

Näimme myös komean buffelilauman sekä kaselleita ja hyeenoja muutamia. Knuut ovat kuin vielä löytymättömiä malleja. Niiden ruho ei ole vielä liian kulunut liiallisesta kuvauksesta, kuten on jo lähes käynyt leijonille ja muille kuuluisille eläimille. Ne ovat erikoisen epäsuhtaisuutensa vuoksi söpöjä. Kuin jokin osa olisi luomishetkellä vaihtunut toisen osan kanssa, ja tuloksena yllätyksellisen vaalea parta verrattuna pitkiin kiiltäviin harjahaiveniin sekä paksuhko kaula.

Evästauko

Evästauolla raotimme eväspakettejamme. Edellisenä päivänä matkan myyjä vakuutti, että ruokaa on paljon. Varmasti tarpeeksi. Mainitsimme hänelle, että mukana on eräs joka syö hirmuisesti. Ei hätää – sanoi myyjä, lounas sisältää on hedelmiä, leipää, porkkanaa, mehua, suklaata ... Nam..

Valkoisen pahvilaatikon raosta näkyi koko komeus: kaksi viipaletta valkoista paahtoleipää, joidenka välissä lusikallinen porkkanaraastetta sekä pari kurkunviipaletta. Nestlen moneen kertaan sulanut suklaapatukka, puolikas pelkkää kuorta sisältävä appelsiini, keksipaketti, jossa neljä lisäaineelle maistuvaa kuivaa keksiä, parin desin mangomehu..

Tämä oli runsas lounaamme. Istuin ulos nauttimaan sitä kaikessa rauhassa, muut varoittelivat joistain kotkista. Että voivat muka syödä evääni. Olivat kuulemma syöneet jo jonkun ruokaa. Nauroin ja istuin maahan auton varjoon. Kotkia kaarteli yläpuolellani, hieman hirvitti ja lähes uskoin jo varoituksia. Sitten kuitenkin yllättäen yksi syöksyi takaa päin kohti ja nappasi leipäni suoraan kädestä! Sydänkohtaus oli lähellä – sen verran kova oli sen linnun vauhti.